Eskadroonan perustaminen
Rakuunakilta Ry:n paikallisosasto Etelä-Karjalan Eskadroona perustettiin Lappeenrannan Upseerikerholla 22.3.2007. Eskadroonan kotipaikka on Lappeenranta ja toiminta-alueena Etelä-Karjala. Jo ensimmäisenä toimintavuotenaan Eskadroona näkyi ja kuului Lappeenrannan kaduilla - ja vähän muuallakin. Eskadroonalla on käytännön totetutusvastuu Rakuunakillan Perinneratsastuksesta, ja omalta osaltaan Eskadroona osallistui vuoden 2007 Rakuunapäivien järjestelyihin - osallistuen myös paraatiin yhdentoista ratsukon voimin, ollen näin suurin yksittäinen osasto - sekä otti vastaan vastuun tulevien Rakuunapäivien järjestelyistä. Eskadroonan jäsenet "ehtivät" osallistua myös moniin muihin tapahtumiin, mm. Suomen Hevonen - Sotahevonen tapahtumaan Harjussa, Itäisen Maanpuolustusalueen viimeiseen paraatiin itsenäisyyspäivänä 2007 Lappeenrannassa ja varusmiesten kotiuttamis- tai valatilaisuuksiin.
Ensimmäisen toimintakauden hallituksessa toimivat päällikkönä ltn.res. Fredrik Söderlund, varapäällikkönä ylil.res. Pasi Tiihonen, kirjurina kers.res. Sanna Laari, vääpelinä ylil. Eero Ahonen, sotmest.res. Jouko Korhonen, ylik. res.Harri Lappalainen sekä tullitarkastaja Heidi Ruotsalainen.
| Kesä 2008 - Uuteen talliin Perinneratsastuksen osalta kesä 2008 oli historiallinen; vanhan tallin "lähdettyä alta" perinneratsut saivat uudet ja ajanmukaiset tallitilat Maasotakoulun suosiollisella avustuksella Maasotakoulun tiloista. Erityiskiitokset Eero Ahoselle! |
Oma kornetti Ehkä merkittävin päivä Eskadroonan tähänastisessa historiassa on 12.4.2008. Tuona päivänä suoritettiin juhlallinen Eskadroonan kornetin naulaaminen Lappeenrannan Keskussotilaskodissa noin kolmenkymmenen juhlavieraan läsnäollessa. |
| Jäsenyys Jäseniä on tällä hetkellä noin 200. Eskadroonan jäseneksi liitytään liittymällä Rakuunakiltaan ja ilmoittamalla halustaan liittyä myös Etelä-Karjalan Eskadroonaan. Eskadroonan jäseneksi voi liittyä - Rakuunakilta Ry:n sääntöjä mukaillen- ikään, sukupuoleen tai sotilasarvoon katsomatta vähintään 15-vuotias jokainen Suomen kansalainen, jonka Rakuunakillan hallitus jäseneksi hyväksyy. Jäseneltä perittävän vuotuisen jäsenmaksun kerää Rakuunakilta suoraan jäseniltään. Rakuunakilta palauttaa vuosittain päättämänsä osuuden Etelä-Karjalan Eskadroonan jäsenien maksamista jäsenmaksuista Eskadroonan toiminnan tukemiseksi. |
Toiminta Eskadroona toimii Rakuunakilta ry:n yhteisten päämäärien mukaisesti. Omalta osaltaan Eskadroona edistää rakuunaperinteiden säilymistä ja rakuunoiden historian tuntemusta toiminta-alueellaan. Eskadroona järjestää kysynnän mukaan jäsenistölleen tutustumiskäyntejä ja -retkiä sekä esitelmätilaisuuksia ja koulutuksia. Eskadroona osallistuu mahdollisuuksien mukaan myös varusmiesten vala- ja kotiuttamistilaisuuksiin. Olennaisin osa toimintaa on näkyminen ratsukkoina katukuvassa - niin Etelä-Karjalassa kuin muuallakin! |
| Perinneratsastus Eskadroonalla on toteutusvastuu Rakuunakilta Ry:n Lappeenrannan kaupungille tuottamasta "perinneratsastus- palvelusta". Tämä on näkyvin - ja aikaavievin - osa Eskadroonan toimintaa. Varsinainen perinneratsastus toteutetaan kesällä "noin heinäkuun"- aikana. Tällöin ratsukot partioivat sään salliessa kaupungilla tiistaista perjantaihin kello 14.00- 17.00 ja lauantaisin kello 11.00-14.00. Ratsukoilla ei ole määrättyjä reittejä mutta pääosin heidät voi löytää satama-linnoitus -alueelta. Varustuksesta heidät kyllä varmasti tunnistaa kauempaakin! |
Rakuunapäivät ja muu ratsukkotoiminta Vuonna 2009 vietettiin jälleen Rakuunapäiviä Lappeenrannassa. Eskadroonalla oli käytännön toteutusvastuu Rakuunapäiviin liittyen. Uusittu ohjelmisto saavutti yleisön laajan suosion! Rakuunpäivien ohjelma (pdf) - Hakkaa päälle! Varsinaisen perinneratsastuskauden ulkopuolella Eskadroona osallistuu - mahdollisuuksien mukaan - myös moniin muihin tapahtumiin yhden tai useamman ratsukon voimin. |